maanantai 11. toukokuuta 2009

Gladly The Cross-eyed Bear

Liian vähän unta ja liian paljon kofeiinia tekee minusta vähän oudon.

Nyt ei ole mitään oikeaa asiaa enkä aio kirjoittaa pitkään. Nyt piti kirjoittaa Am litin esseetä mutta tässä on nyt simmut sen verran ristissä että vois tulla melko mielenkiintoista tekstiä. Siispä en edes yritä. Tänään oli tiedotusopin tentti, toivottavasti meni hyvin, en tiedä. Vastaukseni oli melko epämääräinen, mutta epämääräinen oli tehtävänantokin ja epämääräiseltä kuulosti myös arvostelu. Antakaa nelonen, antakaa edes kolmonen!

Aamulla olin vielä Forssassa, aamupalaksi valkosuklaakakkua. Haluaisin useammin leipoa hyviä kakkuja ja antaa ihmisille kauniisti paketoituja lahjoja. No, jos sitä keskiviikkona tempasis Viking Lotosta tuon kaheksan miljoonaa ja rapiat niin ratkeis tämäkin dilemma.

Iltapäivällä soitin töihin, viikon päästä aloitan ja sain vielä vapaaksi tuon tenttipäivänkin, excellent. Että opintopisteet ei tule täyteen mutta tuleepa onneksi nuo tarjolla olevat tiedotusopin kurssit suoritettua, edellyttäen että saan kirjat lainattua ja luettua. Mutta niin tai näin, on kiva päästä töihin! Ensinnäkin, raha on kivaa, toiseksi, vaihtelu on tervetullutta tässä vaiheessa kevättä, ja kolmanneksikin, nyt kun ei enää ole mitään etäistäkään muistikuvaa siitä miltä oikea kesäloma tuntuu, niin töiden alku on samalla kesän alku. And we all know I like summer! :)

Buenas noches!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti